Catna & Wimma

Catna & Wimma

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sievin kennelkerhon metsäjälkikurssi (pk-jälki)

Tämä viikonloppu on mennyt Catnan kans jälkikurssilla, vaikka vähän hirvitti pikkumaman osallistuminen. Eipä puolessa välissä oleva tiineys kyllä Catnan olemuksessa vielä näy yhtään :D Yhtälailla paahtais mettässä menemään, jos ei yhtään hillihtis...

Tänä keväänä oon tehny Catnalle 2 makkararuutua ja 2 noin 50m jälkeä, jossa melko paljon makupaloja. Ja viime kesänä taisi olla vain muutama makkararuutu, koska keskityttiin hakuhommiin. Nyt sai hakuhommat jäädä mammailun vuoksi tältä kesältä täysin ja päästiin kokeilemaan vähän rauhallisempaa lajia - pk-jälkeä. 

Oman koiraharrastus seurani (Sievin kennelkerho) pk-vastaavana oli vähän oma lehmäkin ojassa - ainakin poikittain ;) Lauantain sää suosi kurssilaisia ja aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, vasta päivän loputtua alkoi uhkaavia pilviä muodostua taivaalle ja kun kotimatkalle lähdettiin alkoi sataa. Sunnuntaina aamu alkoi sateella ja pari ensimmäistä tuntia ripsoi vettä, mutta sitten taas poutaantui ja aurinkoki päästi näyttäytymään. 

Lauantaina kurssilla oli 6 koiraa ja sunnuntaina 4. Saatiin kaikille muutamat jäljet molemmille päiville koiran osaamistason mukaan. Catnalle tehtiin lauantain vasta ensimmäiset vieraan jäljet, koska tähän asti se on ajanut vain mun tekemiä jälkiä, joten sekin vähän jännitti miten niistä selviää. 

Vähän eka jälki olikin haahuilua, eikä ois oikeen tienny oliko koira haku- vai jälkimettässä :D Yritti välillä ottaa ilmavainua, mutta kun näytin maahan kyllä se nenänsä sinne sammalikkoon tunki myös...

Lauantain toinen jälki onnistu sitte nappiin ja ajo rauhallisemmin ja nokka koko ajan maassa. Muutama jäljeltä tippuminen sattu, mutta toiseks vieraan tekemäks jäljeks hyvä. Tältä jäljeltä karsittiin nameja ja jätettiin vain sinne tänne askeleelle yks nami ja 3 namipurkkia. Namipurkeista se ei oikeen välittäny ku jäljen namit olivat paljon maukkaampia...tyhmä emäntä, oishan tuo nyt pitäny tietää...

Sunnuntaina eka jälki meni kans pipariks ja taas arvottiin haetaanko ukkoja vaiko mitä...huoh...Tältä jäljeltä löydettiin vain 2 namipurkkia eikä niistä nytkään oikeen välitetty..ja heti alussa minä ohjaajana yritin vängällä ohjata Catnaa väärälle jäljelle...ja siitäkö Catna meni vähä sekasi.

Iltapäivän jälki oliki sitte ihan täysosuma. Lähti heti alusta hyvin oikealle jäljelle hyvin nenä maassa ja tarkasti ajaen. Jälki mutkitteli maaston mukaan (kivistä ja mättäistä maastoa), yksi jäljeltä tippuminen kun jälki jatkoi mättään päälle niin Catna tippu mättään alapuolella. Kävi nuuskuttelemassa noin 1,5m väärään suuntaan kunnes palas jäljelle, ajo ehkä metrin takajälkeä kunnes sitten loppujen lopuksi kääntyi oikeaan suuntaan ja jatkoi kun olis aina ollukki jäljellä :) Kaikki namipurkit löyty ja niihin jäätiin, käskystä maahan ja sitte namit purkista ja mahtavat kehut. Hyvin jatkoi aina namipurkin jälkeen työskentelyä..

Saatiin kyllä hyvät neuvot jatkoa ajatellen ja nyt vielä muutamat hyvät jäljet ennen pentujen syntymää niin voi rauhassa jäädä mammalomalle <3 syksymmällä taas sitten takas jälkitouhuihin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti